PLOT: Rosvojen murhaaman perheen elossa oleva jäsen yrittää paeta murhaajia perheensä hevosella.
KATSAUS: Studiot ja tuotantoyhtiöt yrittävät usein markkinoida kauhujulkaisujaan yksinkertaisina kauhuelokuvina. Näin saamme termin "kohonnut kauhu". Se on markkinoijien tapa yrittää ymmärtää, että heidän mainostamansa kauhuelokuva ei ole sinun tavallinen kauhuelokuvasi. Tämä on jotain erityistä, elokuva, joka on nostettava kauhuksi kutsuttujen muiden roskien yläpuolelle. Kun otetaan huomioon tämä vastenmielisyys kauhumerkin hyväksymistä kohtaan, on yllättävää nähdä, että Paramount on päättänyt markkinoida johtaja Michael Patrick Jannin taitavasti Orgaaninen reitti (oikean elämän Oregon Trailin innoittamana, vaunureitti, joka yhdisti Missouri-joen Oregonin laaksoihin jo 1800-luvulla) "Horror Western" -nimellä… koska näin tehdessään he ovat lyöneet kauhubrändin elokuvaan, jota en haluaisi. En ole muuten pitänyt kauhuelokuvana.
Orgaaninen reitti siinä on osansa ruumiista ja verenvuodatuksesta, ja siinä on joukko verenhimoisia rosvoja, jotka kulkevat lumen peittämän maaseudun halki, mutta harvoin sen jännityksen tai väkivallan hetket saivat minut ajattelemaan: "Vau, tämä on todella kauhuelokuva!" Kauhu ei tullut mieleeni ennen kuin elokuva oli melkein saavuttanut lopputekstit, ja se johtui vain siitä, että yksi rosvoista ilmestyi selvittyään odottamatta tapahtumasta, joka näytti siltä, että sen olisi pitänyt olla hänen loppunsa. Hänellä on slasherin joustavuus.
Jann olisi voinut oppia pidemmälle kauhualueelle, olisi voinut tehdä elokuvasta intensiivisemmän… mutta yleensä hän kallistuu toiseen suuntaan. Orgaaninen reitti on niin tuskallisen hidasta elokuvaa, että suurimman osan sen liian pitkästä esitysajasta tuntuu, että Jann oli kiinnostunut tekemään westernistään raskaan taideelokuvan. Megan Turnerin kirjoittama käsikirjoitus olisi voinut toimia pohjana jollekin paljon vaikuttavammalle, nopeammalla tahdilla. 112 minuuttia ei tarvinnut antaa tämän tarinan pelata; se olisi luultavasti voitu tuoda valkokankaalle laihana ja ilkeänä elokuvana, jonka kesto on 90 minuuttia tai vähemmän. Ja se olisi ollut paljon mielenkiintoisempaa ja viihdyttävämpää, jos se olisi ollut.
Tapahtumapaikka on Montana, 1870. Nelihenkinen perhe – Zoé De Grand Maison päähenkilömme Abbynä sekä Mather Zickel, Lisa LoCicero ja Lukas Jann – pakenevat lumimyrskyä ja kohtaavat verilöylyn. Yksi selviytyjä: Olivia Grace Applegate Cassidyn roolissa, joka on jätetty kuolemaan käsien nuolella. Perhe pelastaa hänet, korjaa hänet, vie hänet leiriinsä… ja yöllä verilöylyn suorittaneet neljä rosvoa (Sam Trammell, Nicholas Logan, Alejandro Akara ja Michael Abbott Jr.) ilmestyvät ja tekevät samoin. Abbyn perheelle. He vievät Abbyn ja Cassidyn takaisin tukikohtaansa – ja sieltä elokuva kertoo hitaasti tarinan Abbyn yrityksestä päästä eroon perheensä murhaajista… toivoen samalla pitää kiinni perheensä hevosesta, jota hän pitää viimeisenä. jäljellä oleva perheenjäsen.
Toimintaa ja väkivaltaa on siellä täällä, ja Clé Bennettin, Jessica Francis Dukesin ja Thomas Lennonin kaltaiset hahmot sekoittuvat myös tähän huonoon tilanteeseen matkan varrella. Mutta kun nuo toiminnan ja väkivallan hetket ovat virkistäviä, ja kun Jann ja kuvaaja Joe Kessler varmistivat, että Orgaaninen reitti on mukava elokuva katsoa, se kaikki tapahtuu liian hitaasti ja hahmojen vuorovaikutus on joko liian hillitty tai (kun rosvot puhuvat keskenään) liian ärsyttävää.
Pidän westernistä ja kauhuelokuvista, ja nautin, kun näiden kahden elementit sekoittuvat toisiinsa. Toivon, että kauhuwesternejä tehtäisiin useammin. Mutta riippumatta siitä, mitä tyylilajimerkkejä haluat laittaa Orgaaninen reitti, minulla ei ollut kovin hauskaa katsoa sitä. Minusta se oli aika tylsää. Siinä on hyviä ideoita, mutta jyrkkä toteutus ei ollut oikea tarinaan.
Paramount on antaminen Orgaaninen reitti digitaalinen julkaisu voi 12th.
